Case: Genomikeskus YouTube-mainonta

YouTube
2 min. lukuaika

Toteutimme Suomeen perustettavalle Genomikeskukselle Youtube-mainonnan kampanjan touko-kesäkuun vaihteessa. Genomikeskus on Sosiaali- ja terveysministeriön hanke, jonka on tarkoitus aloittaa toimintansa vuonna 2019. Voit lukea lisää Genomikeskuksesta ja hankkeesta Genomikeskuksen sivuilta.

Genomikeskus tunnetuksi YouTube-videoiden avulla

Kampanjan tavoitteena oli mainostaa Genomikeskuksen YouTube-videoita suomalaiselle kohdeyleisölle ja samalla tehdä Genomikeskus-hanketta tunnetuksi suomalaisten keskuudessa ja lisätä kansalaisten tietoa genomitietojen hyödyntämisestä sekä valmisteilla olevasta genomilaista ja Genomikeskuksesta.

Mainontaa varten oli käytettävissä muutamia erilaisia noin 1,5 minuutin pituisia YouTube-videoita. Useamman videon mainostaminen samaan aikaan oli mainonnan optimoinnin kannalta edullinen asia, sillä tällä tavoin saatiin testattua mitkä mainokset resonoivat parhaiten eri kohderyhmien kanssa ja mainontaan sijoitetut eurot saatiin ohjattua sinne missä niillä saatiin paras lopputulos.

Käytimme mainonnan kohdennuksessa lähestulkoon kaikkia käytettävissä olleita mahdollisuuksia lukuunottamatta uudelleenmarkkinointia, sillä yleisöjä uudelleenmarkkinointia varten ei ollut ja tarkoituksena oli nimenomaan tehdä Genomikeskusta tunnetuksi sellasiten ihmisten parissa, jotka eivät olleet hankkeesta vielä tietoisia. Käytännössä kohderyhmä oli siis hyvin suuri käsittäen suurin piirtein kaikki suomalaiset.

Vaikka emme rajanneetkaan mainosten näyttämistä vain tietyille kohderyhmille Suomessa, niin käytimme toki laajasti erilaisia kohdennuksia mainonnan optimoinnissa. Käytimme muun muassa seuraavanlaisia kohdennuksia optimoinnissa.

  • Ikä
  • Sukuopuoli
  • Kiinnostuksen kohteet
  • Aiheet
  • Perhetilanne

Kampanjan-aikainen optimointi

Kampanjan kuluessa saatoimme nähdä, että tietyt videot toimivat eri tavalla eri sukupuolilla tai ikäryhmillä. Lisäksi saatoimme nähdä eroja kohderyhmien välillä eri kiinnostuksen kohteiden mukaan. Käytimme pääasiassa seuraavanlaisia mittareita mainonnan optimoinnissa.

  • Katselukerran hinta
  • View rate
  • Kuinka moni katsoi vähintään 75% mainosvideosta
  • Kuinka moni katsoi videon loppuun
  • Kuinka moni siirtyi mainosvideosta Genomikeskuksen sivuille

Erityisesti meitä kiinnosti se kuinka moni katsoi vähintään 75% noin puolentoista minuutin pituisista mainosvideoista ja kuinka moni siirtyi videon katsottuaan Genomikeskuksen sivustolle. Saatoimme esimerkiksi huomatta, että jokin video toimi erityisen hyvin esimerkiksi 35-44 vuotiailla naisilla, joiden kiinnostuksen kohteisiin kuului tiede ja terveys. Kun näimme tällaisia tuloksia, niin saatoimme tehdä tarvittavia optimointitoimenpiteitä, jotta mainonnan budjetti ohjattiin sellaisiin kohdennusvaihtoehtoihin, jotka tuottivat parhaat tulokset.

Tuloksista

Emme voi kertoa tarkkoja lukuja kampanjan tuloksista, mutta sen verran voimme sanoa, että kampanja oli kaikilla mittareilla erittäin onnistunut! Sellaisten katsojien osuus, jotka katsoivat vähintään 75% mainosvideoista oli ilahduttavan suuri ja lukema oli itse asiassa erittäin hyvä kun otetaan huomioon se, että mainosvideot olivat aika pitkiä ja katsojalla on mahdollisuus sulkea video jo viiden sekunnin kuluttua siitä kun se on lähtenyt pyörimään.

Myös yhden katselukerran keskimääräinen hinta saatiin painettua erittäin alas. YouTube-mainonta osoittautui Genomikeskuksen tapauksessa erittäin kustannustehokkaaksi vaihtoehdoksi hankkeen tunnettavuuden lisäämiseksi. Käytimme mainonnassa In-stream mainosmuotoa, jossa mainostaja maksaa Googlelle vain silloin kun katsoja katsoo mainosvideota yli 30 sekuntia tai vaihtoehtoisesti klikkaa tätä ennen mainoksesta mainostajan sivustolle.

Asiakkaamme oli erittäin positiivisesti yllättynyt tuloksista mitä saimme aikaan. Loppujen lopuksi kampanja oli aika lyhytkestoinen ja budjettiin nähden tulokset olivat suorastaan erinomaisia. Asiakkaallamme oli koko ajan pääsy AdWords-tilille ja toiminta oli muutenkin mahdollisimman läpinäkyvää. Kampanjan loputtua pidimme yhdessä asiakkaan kanssa palaverin, jossa kävimme läpi saavutetut tulokset ja jatkosuunnitelmat.

Kiinnostuitko YouTube-mainonnasta?

Olemme toteuttaneet menestyksellistä YouTube-mainontaa kaikenkokoisille yrityksille Suomessa ja ulkomailla. Mikäli tarvitset apua YouTube-mainonnan aloituksessa, kampanjasuunnittelussa tai mainonnan optimoinnissa, niin ota yhteyttä ja katsotaan, jos voisimme olla avuksi!

Jaa: