Vuonna 1989 perustettu Idesco Oy on Oulussa päätoimipaikkaansa pitävä oman alansa pioneeri. Idesco on RFID-teknologian asiantuntija, joka toimittaa tuotteita ympäri maailmaa. Suomessa yritys on markkinajohtaja, minkä lisäksi yritys kasvaa kaiken aikaa niin Skandinaviassa kuin muualla Euroopassakin. Idesco Oy:n tuotteisiin kuuluvat RFID-lukijat ja -tunnisteet, järjestelmiä ohjaavat kontrollerit ja RFID-lukijan sisältävät kosketusnäyttöpäätteet. Yhteistä tuotteille on se, että niiden avulla kerätään tietoa ja niillä parannetaan turvallisuutta erilaisissa kulunvalvonta-, ajoneuvontunnistus- ja logistiikkasovelluksissa eri puolilla maailmaa.
Uudistimme Idesco Oy:n verkkosivut. Sivuston haluttiin olevan monikielinen, hakukoneoptimoitu ja aidosti responsiivinen. Vanha sivusto oli aikansa elänyt eikä enää täyttänyt kaikkia vaatimuksia. Uusien sivujen myötä tuotevalikoima piti tuoda esille huomattavasti aiempaa tehokkaammin.
Idescolla tuotteita on varsin runsaasti. Yritys olikin jo aiemmin nähnyt paljon vaivaa sisältömarkkinointiin liittyen. Jotta aiempi työ ei valuisi hukkaan ja sisältömarkkinointi olisi jatkossa vieläkin tehokkaampaa, uuden sivuston oli tuettava näitä ponnisteluita ja edesautettava sisältömarkkinointia. Nykyään sisältömarkkinoinnissa avustavat esimerkiksi blogit, jotka on totuttu mieltämään olennaiseksi osaksi nykypäivän verkkosivustoja.
Alustaksi valitsimme WordPress -julkaisujärjestelmän, johon integroimme perusominaisuuksia täydentäviä lisäosia. Toisaalta otimme käyttöön myös joitakin WordPressin perusominaisuuksia tehokkaampia ratkaisuja. Toisin sanoen emme tyytyneet täysin perinteiseen WordPress-sivustoon vaan halusimme ekstraa, jotta asiakkaamme sivustouudistukseen liittyneet toiveet ja tavoitteet saatiin täytettyä läpikotaisin.
Kun sivustoa ruvettiin luomaan, kaiken perustana oli asiakkaan hakukoneoptimointistrategia. Sitä vaalien tehtiin laskeutumissivuja. Hakukoneoptimointitavoitteet otettiin huomioon kaikin mahdollisin tavoin. Toisaalta runsaasti aikaa käytettiin myös graafiseen puoleen, jotta saatiin luotua todella laadukkaan oloinen design. Ulkoasusta haluttiin simppeli, isoilla kuvilla täydennetty. Tupaten täyteen eri sivuja ei kuitenkaan haluttu ahtaa vaan kuvien ja muun sisällön vastapainoksi tuli olla runsaasti tyhjää tilaa. Kun lopputulosta nyt katsoo, kaikki osaset ovat juuri halutunlaisia.
Monikielisyyden päätimme toteuttaa hyödyntämällä WordPressille toteutettua WPML -lisäosaa (The WordPress Multilingual Plugin). OnTheGoSystemsin tuote mahdollistaa ja helpottaa monikielisten sivustojen luontia, mutta myös niiden ylläpitoa. Tällä hetkellä tuotteesta löytyy tuki 40 eri kielelle.
Kuten aiemmin tuli todettua, teimme sivustolle muutamia ominaisuuksia ja toiminnallisuuksia, joita ei ole totuttu näkemään puhtaasti WordPressillä toteutetuilla sivustoilla. Yksi esimerkki tällaisesta erikoisuudesta on Google-täsmähakukone (englanniksi Google Custom Search ), jonka integroimme osaksi sivustoa. Tällä tavalla saadaan tehtyä todella hyödyllinen hakutoiminto.
Tunnetusti sisällönhallintajärjestelmien, mukaan lukien WordPress, omat tekstihakutoiminnot eivät ole kaikista parhaita. Jos hakutoimintoon halutaan käyttöön koko Googlen algoritmin teho, se on mahdollista Google Custom Searchilla ja noin sadalla eurolla vuodessa. Googlen täsmähakua käytettäessä haku ulottuu myös PDF-tiedostoihin. Kun käyttäjä etsii jotakin hakulomakkeella, etsitään automaattisesti myös PDF-tiedostoista. Käytännössä siis kaikki se, mitä Google löytää sivustolta, näkyy hakutuloksissa. Jos etsitään jollakin hakusanalla, haku ehdottaa esimerkkejä jo siinä vaiheessa, kun hakusanoja vielä kirjoitetaan hakukenttään. Jos ehdotusta klikkaa, tulevat automaattisesti näkyviin sitä vastaavat hakutulokset, selkeästi ja ymmärrettävästi. Hakutoiminto löytää hakukriteerit täyttävää tietoa jopa PDF-tiedostoista. Tätä WordPress ei itse osaisi tehdä, mutta integraation ansiosta asiat ovat toisin ja haku on huomattavasti kattavampi.
Erilaisia tuotteita on paljon, joten tuotteiden hallinta ja tuotesysteemi kokonaisuudessaan ovat sangen monipuolisia. Asiakas voi itse lisätä tuotteita helposti hallintapaneelista. Jokaiselle tuotteelle on mahdollista lisätä tuotekuvaus, tekniset tiedot, yksi tai useampi kuva, samanlaisia tai tuotteeseen liittyviä muita tuotteita sekä tuotteeseen liittyviä tuoteuutisia ja artikkeleita. Lisäksi kunkin tuotteen sivulla on lomake, jonka kyseisestä tuotteesta kiinnostunut henkilö voi täyttää ja lähettää lisätietopyynnön, jonka Idescon väki saa sähköpostiin. Yhteydenoton mukana sähköpostiin tulee tieto siitä, miltä sivulta lomake on täytetty eli mitä kautta yhteyttä on otettu. Idesco näkee heti, että yhteyttä ottanut henkilö on ollut katsomassa tiettyä tuotetta ja sitten täyttänyt lomakkeen saadakseen lisätietoja. He pystyvät heti vastaamaan henkilön tarpeisiin hänen toivomallaan tavalla.
Yhteydenottolomakkeet ja konversioseuranta liittyvät läheisesti toisiinsa. Nimittäin konversioseuranta on viritetty toimimaan siten, että käyttäjän täyttäessä ja lähettäessä yhteydenottolomakkeita, seurantaa auttava tieto menee talteen Google Analyticsiin. Kun Idesco sitten tekee Google AdWords -mainoskampanjoita, näkevät he suoraan, miten paljon mikäkin mainos on tuottanut liidejä.
Yhteydenottolomakkeiden lisäksi sivustolta löytyy lomake, jonka täyttämällä voi liittyä postituslistalle eli tilata uutiskirjeen. Toki myös uutiskirjeen tilauksen peruutus onnistuu. Sivustoon on integroitu asiakkaan käyttämä sähköpostijärjestelmä.
Sivuston haluttiin ja halutaan jatkossakin latautuvan nopeasti kaikissa tilanteissa. Nopeus ja toimivuus ympäri maailmaa ovat ensiarvoisen tärkeitä seikkoja, koska Idesco Oy:n tuotteita myydään ympäri maailmaa ja sivuilla käy potentiaalisia asiakkaita kaikista maailman kolkista. Nopeuden varmistamiseksi käytössä on Cloudflare. Sen Content Deliver Network -teknologian (CDN) avulla sivusto latautuu nopeasti riippumatta siitä, mistä päin maailmaa vierailija tulee.
Projektin aikana haluttiin ottaa huomioon myös tulevaisuuden tavoitteita. Maaliin projekti saatiin ilman ongelmia ja suurempia yllätyksiä.
Varmistaaksemme WordPress-pohjaisen sivuston pysymisen turvallisena, nopeana ja toimivana, se sijoitettiin suomalaisen WP-palvelun WordPress-optimoidulle palvelimelle. WordPressin päivitykset, tietoturva-asiat ja kaikki muu tarvittava hoidetaan automaattisesti. Idesco Oy:n ei tarvitse miettiä näitä päivityksiä ja tietoturva-asioita, kuten ei myöskään varmuuskopiointia.
Idesco Oy:n osoitteesta https://idesco.fi löytyvä monikielinen sivusto on responsiivinen ja toimii sen ansiosta mobiililaitteilla. Sekä Suomessa että maailmalla todella suosittu WordPress-alusta ja erilaiset integraatiot varmistavat omalta osaltaan sen, että kokonaisuus on toimiva ja monipuolinen vielä pitkään.
Mikä mahtaa olla oman sivustosi tilanne, kaipaisitko sille kenties uudistajaa? Ota yhteyttä ja kysy lisää.
Jaa: