Case Nirafon Oy: Kansainvälistä kasvua laskeutumissivuoptimoinnilla

Digitaalinen Markkinointi PPC Analytiikka
3 min. lukuaika

Nirafon Oy ja sen akustiset puhdistusjärjestelmät ovat tyypillinen esimerkki innovatiivisesta tuotteesta, jolle Suomen markkinat ovat yksinkertaisesti liian pienet. Akustisia puhdistusjärjestelmiä käytetään energiatuotannon kattiloihin, joita muuten pestäisiin höyryllä. Akustinen puhdistaminen on kuitenkin monin verroin tehokkaampaa kuin höyrypuhdistus, ja siksi Nirafon Oy:n asiakkaita Suomessa ovatkin suuret yhtiöt kuten Fortum, Helen ja StoraEnso. Seuraava haaste onkin löytää asiakkaita Suomen rajojen ulkopuolelta, kun kaikki Suomen suurimmat yritykset käyttävät jo Nirafon Oy:n ratkaisuja.

Nirafon Oy kääntyi puoleemme kansainvälisten asiakkaiden tavoittamiseksi. Teimme hakukoneoptimoinnin heidän nettisivuilleen ja huomasimme, että paremman Google-sijoituksen aikaansaamikseksi tulisi sivuston käydä läpi huomattavia muutoksia. Halusimme kuitenkin auttaa Nirafonia heti joten päätimme luoda kokonaan uuden laskeutumissivun, jonne potentiaalisia asiakkaita ohjattaisiin Google-mainonnan avulla.

Hakukoneoptimointianalyysistä huomasimme, että harva potentiaalinen asiakas edes tietää akustisen puhdistuksen mahdollisuudesta. Potentiaaliset asiakkaat etsivät erilaisia ratkaisuja energiatuotantotehtaiden hyörypuhdistukseen tietämättä akustisen puhdistuksen olevan parempi ja kustannustehokkaampi ratkaisu. On äärimmäisen hankalaa opettaa potentiaaliselle asiakkaalle akustisen puhdistusmenetelmän hyötyjä, jos hän ei ikinä edes päädy sivustolle. Päätimme mukauttaa hakusanoja siten, että myös höyrypohjaisia puhdistusmenetelmiä etsivä potentiaalinen asiakas päätyisi Nirafonin laskeutumissivulle.

Laskeutumissivun tärkeät elementit

Laskeutumissivuksi kutsutaan nettisivua, jonne käyttäjiä ohjataan mainonnan avulla. Nirafonin - laskeutumissivu tehtiin alusta alkaen itse ja sille poimittiin parhaat palat heidän kotisivuiltaan. Laskeutumissivusta haluttiin tehdä dynaaminen ja informatiivinen, niin että asiakas, joka ei koskaan aikaisemmin ollut kuullut akustisesta puhdistuksesta jättäisi yhteystietonsa sivun alalaidassa olevaan yhteystietolomakkeeseen. Laskeutumissivu käännettiin englanniksi, koska haluttiin tavoittaa kansainvälisiä asiakkaita.

Nirafon on aikaisemmin tehnyt videon yhteistyössä Helenin kanssa, jossa esitellään heidän tuotteitaan ja niiden toimintaa. Editoimme tästä videosta lyhyen pätkän, joka toistettaisiin asiakkaan saapuessa laskeutumissivulle. Videossa näkyy muun muassa insinöörit suunnitelmiensa kanssa, energiavoimala ja Nirafonin tuotteita. Nämä kohdat valikoitui videolle, koska niiden ajateltiin herättävän asiakkaassa luottamusta. Suuri energiavoimala kuvastaa isoja jo olemassa olevia asiakkaita ja insinööritiimi viittaa ammattitaitoon. Tuotteet nähdessään asiakas saa ensimmäisen käsityksensä akustisesta puhdistusjärjestelmästä. Jo video itsessään ilman muita elementtejä koetaan arvoa tuovaksi. Kaikki yritykset eivät pysty palkkaamaan kuvausryhmää ja luomaan installaatioita tuotteidensa toiminnasta.

Nirafonin laskeutumissivu

Videon edessä on hyvin lyhyesti akustisen puhdistuksen markkinaedusta ja kehotus lukea lisää.

Nirafon Advantages

Asiakkaan siirtyessä sivua alaspäin vastaan tulee lyhyt esittely Nirafonista ja heidän kokemuksestaan alalla sekä lyhyt teksti akustisesta puhdistusjärjestelmästä korostaen sen etuja höyrypuhdistukseen verrattuna.

Nirafon Products

Sivua edelleen alaspäin jatkaessa asiakas voi lukea enemmän akustisen puhdistuksen hyödyistä sekä nähdä kuvia tuotteista. Tuotteiden alla on näppäin, josta saa helposti auki tuote-esitteen, jonka asiakas voi ladata ja halutessaan toimittaa tuotantopäällikölle.

Nirafon features

Yhä alaspäin edetessä Nirafonin laskeutumissivulta paljastuu suurehko taulukko, jossa on vertailtu akustista ja höyrypuhdistusjärjestelmää. Taulukon visuaalisuuteen panostettiin ja se esittää pitkän listan akustisen puhdistuksen ominaisuuksia, jotka höyrypuhdistusjärjestelmiltä uupuu. Viimeisenä sivulla on mainittu yhteystiedot ja jälleenmyyjät sekä korostetulla pohjalla yhteystietolomake.

Tulokset

Yhteystietolomake on liitetty Google Analyticsiin, jolloin jokainen saatu yhteistieto siirtyy automaattisesti taulukkoon ja voidaan seurata esimerkiksi mihin kellon aikaan yhteystietoja jätettiin eniten. Google Analyticsin tiedot voitiin tuoda Googe Adwordsiin, jonka kautta hakusanoja ja mainoskampanjaa hallittiin ja seurattiin. Kun saatujen yhteystietojen hinta jaettiin käytetyllä mainosbudjetilla, saatiin laskettua yhden yhteystiedon hinta. Pitkän optimointiprosessin jälkeen yhden konversion (yhteystiedon) hinnaksi jäi 15€, joka on B2B-yritykselle äärimmäisen alhainen. Tulevaisuuden suunnitelmana on kääntää laskeutumissivu eri kielille ja aloittaa hakusanamainonta muilla kielialueilla.

Nirafon Oy oli erittäin tyytyväinen projektin tuloksiin. Alhainen konversiohinta on myös meille ylpeyden aihe. Jos yritykselläsi on suunnitelmissa kansainvälistyminen tai asiakkaat eivät löydä luoksesi, ota yhteyttä niin voimme keskustella mieltäsi painavista asioista lisää!

Jaa: